Kirjoitus

Miksi ostoskoreja hylätään?

Ota yhteyttä
Miksi ostoskoreja hylätään? Asiakas hylkää ostoskorin usein muun muassa siksi, ettei hän ole saanut tarpeeksi tietoa tuotteesta tai sen tilaamiseen liittyvistä asioista. Asiakas hylkää ostoskorin usein muun muassa siksi, ettei hän ole saanut tarpeeksi tietoa tuotteesta tai sen tilaamiseen liittyvistä asioista.

Käyttäytymismarkkinointiin erikoistuneen ohjelmistotalo SaleCyclen tekemän tutkimuksen mukaan peräti 78 % verkkokauppojen ostoskoreista hylätään. Listasimme keskeisimpiä hylkäämiseen johtavia syitä ja kokosimme vinkkejä ostoprosessin loppuunsaattamiseen.

1. Ostoksella on korkeat toimituskulut tai niitä ei ole selkeästi mainittu.

Vinkki:

Tarjoa ostajalle mahdollisuuksien mukaan useita toimitustapoja, joiden myötä koriaan kasaava potentiaalinen asiakas voi myös itse vaikuttaa loppusummaan. Muista myös ostoon liittyvien kulujen läpinäkyvyys kaupassasi, etteivät toimituskulut tule mukaan summaan yllättäen tai liian myöhäisessä vaiheessa ostoprosessia. Myös erilaiset verkkokaupan kampanjat, kuten ensimmäinen tilaus ilman toimituskuluja, voivat auttaa luomaan uusia asiakkuuksia. Ensimmäisen oston ja hyvin hoidetun asiakkuuden myötä ostajan on aina helpompi palata kauppaasi ja hyväksyä myös tilaukseen liittyvät kulut.

2. Huono valmius oston tekemiseen.

Vinkki:

Huono valmius oston tekemiseen johtuu usein siitä, ettei ostoskoriaan kasaava asiakas ole saanut tarpeeksi tietoa tuotteesta tai sen tilaamiseen liittyvistä asioista. Huolehdi siis siitä, että verkkokaupan tuotetiedot ovat aina ajan tasalla ja että annat asiakkaallesi riittävästi tietoa tuotteistasi tai palveluistasi (esimerkiksi tekniset tiedot, kuvat, kuvaukset tai käyttäjien kommentit ja arvostelut). Tuotetietojen siirtymistä voidaan helpottaa myös integraatioilla, joiden avulla eri järjestelmät voidaan saadaan puhumaan keskenään samaa kieltä. Verkkokaupan ostajien käyttäytymistä ja tyytyväisyyttä kannattaa myös tutkia säännöllisin väliajoin, jotta mahdolliset osto-esteet tai hidasteet tulisivat esille ajoissa.

3. Ostoksen loppuun saattamiseen vaaditaan liikaa tietoja tai prosessi on muutoin liian monimutkainen.

Vinkki:

Pyri pitämään ostoa varten kerättävät tiedot ja lomakkeet lyhyinä ja ytimekkäinä. Tarvittavat asiat on tottakai kysyttävä – kannattaa kuitenkin pitää mielessä että pitkä lomake voi uuvuttaa ostajan ja usean kohdan lomake johtaa pahimmassa tapauksessa koko ostoskorin hylkäämiseen. Jotkut verkkokauppiaat ovat jo ottaneet käyttöönsä niin kutsutun One Page Checkout -toiminnon, jossa koko ostoskori, sen vaiheet ja hyväksyminen tapahtuu yhdellä ja samalla sivulla. Tällaisilla nopeutetuilla ja ostajan kannalta helpoilla ratkaisuilla pyritään poistamaan oston esteitä ja pienentämään ostoskorien hylkäämisprosenttia.

4. Ostaja poistuu ja suunnittelee palaavansa myöhemmin.

Vinkki:

Ota huomioon ostajat, jotka suunnittelevat palaavansa myöhemmin. Voit esimerkiksi toteuttaa verkkokauppaan ostoskorin tallennusmahdollisuuden, jonka myötä ostoa suunnittelevan ei tarvitse aloittaa kaikkea alusta palattuaan. Ostoskorien kesken jättäminen on niin yleistä, että myös erilaisia markkinoinnin automaatioita kannattaa harkita vakavasti. Mitä jos ostoskorinsa kesken jättävä saisi heti seuraavana päivänä sähköpostiinsa muistutuksen asiasta, vaikkapa tyylikkäällä graafisella uutiskirjeellä jossa olisi houkutteleva kuva tuotteesta sekä sen tärkeimmät hyödyt ja ominaisuudet?

5. Ostajan toivomaa maksutapaa ei löydy maksutapavalikoimasta.

Vinkki:

Tarjoa verkkokaupassasi mahdollisuuksien mukaan paljon erilaisia maksurajapintoja. Pohjoismaissa teetetyt tukimukset ovat osoittaneet, että esimerkiksi jälkikäteen laskulla maksaminen on yhä suosittua ja haluttu sekä luotettavana pidetty maksutapavaihtoehto.

Ota yhteyttä Koodiviidakon asiantuntijoihin, jos haluat keskustella lisää sähköisestä kaupankäynnistä.

Oliko artikkeli mielestäsi mielenkiintoinen?

Tilaa kuukausittainen uutiskirjeemme, joka sisältää aina uusimmat mielenkiintoiset artikkelit.

Tilaa uutiskirje tästä

 

Artikkelin kommentointi

 
 

Lisää uutisia

Digitaalisen markkinoinnin trendit 2018 [+infograafi]

Näin vuoden alkumetreillä on hyvä pysähtyä hetkeksi ja katsoa, miltä ympäröivä digimaailma näyttää juuri nyt. Käymme artikkelissamme läpi vuoden 2018 merkittävimmät digitaalisen markkinoinnin trendit ja muutosvoimat. Bonuksena löydät artikkelin lopusta infograafin, joka kokoaa yhteen kaikki 21 digitaalisen markkinoinnin trendiä.

Lue lisää

Markkinoinnin automaation hyödyt numeroina

Markkinoinnin automaatiota hyödynnetään yhä useammissa yrityksissä ja moni vielä harkitsee. Automaatiota pidetään yleisesti liiketoimintaa tehostavana ja resursseja säästävänä markkinoinnin keinona, mutta mitä sanovat tutkimukset? Kannattaako markkinoinnin automaatio?

Lue lisää

5 syytä hyödyntää markkinoinnin automaatiota verkkokaupassa

Miksi markkinoinnin automaatiota kannattaa hyödyntää verkkokaupan markkinoinnissa? Kokosimme viisi hyvää syytä ja käytännön vinkkejä.

Lue lisää

Mobiilikehityksen nykytila ja tulevaisuus

Älypuhelinten voittokulun myötä mobiilipalveluiden määrä räjähti käsiin vuosikymmenen taitteessa ja viimeisen viiden vuoden aikana olemme nähneet mobiililaitteiden muuttuvan lisälaitteesta usein eniten käytetyksi online-välineeksi. Mitkä tekijät ja konseptit muokkaavat mobiilipalveluiden kehitystä jatkossa ja mikä niiden merkitys on markkinoijalle?

Lue lisää

Kuinka hyödyntää segmentointia sähköpostimarkkinoinnissa?

Sähköpostimarkkinointi on yhä paras tapa saada vastinetta markkinointibudjetille – siksi sitä kannattaa kehittää jatkuvasti! Viime aikojen selkänä trendinä on ollut sähköpostimarkkinoinnin tehostaminen segmentoinnin ja viestien kohdentamisen avulla. Miten sähköpostimarkkinoinnin segmentoinnissa pääsee alkuun, ja mitä kaikkea siihen käytännössä liittyy?

Lue lisää